Vesiaiheisia oheistehtäviä

Ohessa vesiaiheisia leikkejä ja tehtäviä, joita ennen pistetyöskentelyä, sen aikana tai vaikkapa jälkeen voidaan hyödyntää. Tehtävien tarkoituksena on innostaa ja aktivoida lapsia kestävän kehityksen maailmaan puhtaan veden kautta.


1. Missä on vettä?

Tarkoituksena on herätellä lapsia miettimään, missä kaikkialla on vettä näyttämällä erilaisia vesiaiheisia kuvia esimerkiksi järvestä, pilvistä, kasveista... Tämän jälkeen pohditaan yhdessä, mistä vettä mahdollisesti löytyi ja miksi. Pian huomataankin, että vettä löytyy hyvin monesta paikasta ja se on elämisen ehto.

2. Vesi kiertää -leikki

Aluksi voi olla mielekästä kerrata veden kiertokulku lasten kanssa.

Leikissä oppilaat ovat vettä meressä, pilvissä ja joessa. Kaikille kolmelle roolille keksitään liikkeet ja äänet. Meri voi tehdä esim. suuria aaltoja käsillään, joki voi kiemurrella kämmenet yhdessä ja pilvet voivat vaikka heiluttaa käsiään ilmassa.

Alussa kaikki oppilaat ovat meressä. Kun kaksi merta esittävää oppilasta kohtaavat, he pelaavat kivi-sakset-paperi -peliä. Voittaja etenee veden kiertokulussa ja muuttuu pilveksi, hävinnyt jää mereen. Kun kaksi pilveä kohtaa, voittaja muuttuu joeksi ja häviäjä pysyy pilvenä. Kun kaksi jokea kohtaa, voittaja muuttuu mereksi, häviäjä pysyy jokena.

Leikki kuvaa veden ikuista kiertokulkua ja jatkuu niin kauan, kunnes opettaja pysäyttää sen.

3. Vesipisaroiden askartelu

Vesiaiheisella askartelulla voidaan virittäytyä aiheeseen ja luoda vesiaiheista tunnelmaa tilaan. Askarreltuja pisaroita voidaan esimerkiksi käyttää lasten saamina palkintoina eri pisteiltä (ks. kalat ahdingossa -pistetyöskentely).

4. Ohraton tai rairuohon kasvattaminen

Lapset saavat itse kasvattaa esimerkiksi ohrattoa tai rairuohoa ja seurata sen kasvamista. Tarkoituksena on, että lapset ovat vastuussa kasvin kastelusta ja hoitamisesta ohjaajan johdolla. Kasvuprosessin aikana voidaan pohtia veden merkitystä kasvin kasvamiselle. Lisäksi voitaisiin laittaa kasvamaan yksi purkki, jota ei kastella ollenkaan ja seurataan, mitä tapahtuu. Tarkoituksena on havainnollistaa lapsille, että kasvi ei kasva ilman vettä.

5. Seitsemän sormea vettä 

Lauri Rinteen tuottama opetusmateriaali vedestä kaiken ikäisille. Sadussa kerrotaan veden ihmeellisestä luonteesta ja ihmisten suhteesta veteen. Tämä materiaali on hyvä johdatus vesiteemaan pienempien oppiladen kanssa. Paketissa on opetusmateriaalia myös muista tärkeistä aiheista muuttuvalla maapallollamme.

Tarinoita muuttuvalta planeetalta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti